Yhdessä kevättalvesta 2016
Espoolainen Kari ja hämeenlinnalainen Ulla tapasivat Eliittikumppanissa alkuvuodesta 2016. Annetaan Karin kertoa omin värikkäin sanoin tuoreen pariskunnan rakkaustarina:
“Ulla ja minä päätimme, toisistaan tietämättä, kokeilla Eliittikumppanin tarjoamaa palvelua yhden kuukauden ajan. Molempia elämä oli heitellyt sinne tänne ja ei aina niin mukavalla tavalla. Helmi- maaliskuun vaihteessa 2016 liityimme palveluun, molemmat varsin skeptisin mielin.
Ulla oli toinen vakavasti otettava “tyrkky” joka sattui kohdalleni. Hänen profiilivalokuvansa oli mielestäni kauneinta mitä olin aikoihin nähnyt. Lisäksi hänen ammattinimikkeensä kiinnitti huomiotani. Molemmat asioita johon tulevien “asiakkaiden” tulisi kiinnittää erityistä huomiota, sillä näillä kahdella asialla myyt itseäsi parhaiten.
No, lähetin Ullalle varsin rohkean ja räväkän ensi viestin silläkin uhalla että vastausta ei tulisi ja hän poistaisi profiilini omilta sivuiltaan. Olen itse varsin suorasukainen kaveri ja eihän seepra raidoistaan eroon pääse. Ja hups, ei mennyt kuin tovi kun Ulla vastasi. Hän oli kiinnittänyt huomiota silmiini ja tapaani käyttää suomen kieltä.
Viikon verran vaihdoimme mielipiteitä sivustolla ja sitten päädyimme sähköpostiosoitteiden vaihtoon, jotta viestittelymme olisi ollut nopeampaa. Pari viikkoa lisää tätä kaurapuuroa ja huomasin olevani matkalla Hämeenlinnaan. Vietimme ihanat kolme päivää yhdessä ja nyt tulevaisuuden suunnitelmat ovat sillä tasolla, että mietimme miten ratkaisemme suurimman ongelmamme, joka on 100km.
Minä en voi omien velvoitteideni takia muuttaa Espoosta pois ainakaan toistaiseksi ja Ullalla on taasen omat sidoksensa Hämeenlinnassa. Emme kuitenkaan ole huolissamme sillä vaikeimmistakin ongelmista olemme elämämme aikana tahoillamme selvinneet.
Molemmille on kuitenkin tärkein asia se, että tiedämme jo nyt viettävämme loppuelämämme yhdessä koska rakkaus, salamarakkaus, on ihmeellinen asia. Toisaalta olemme molemmat aikuisia ihmisiä jotka tiedostavat elämän raa’at realiteetit.
Mitään hyvää ei odota koskaan liian kauan!”
Kari, 57 vuotta, Espoo & Ulla 57 vuotta, Hämeenlinna.
Mitään hyvää ei odota koskaan liian kauan!