Deittipalvelusta löytyvät nekin sinkut joihin et välttämättä muuten tutustuisi! Lue 4 hyvää syytä miksi etsiä rakasta verkosta!
Sinkulla on usein painetta löytää kumppani. Hän saattaa luulla, että seurustelu on itsessään avain onneen. ”Kaikki tuo nykymaailmassa paineita”, sanoi seurusteleva ystäväni taannoin. Hänen mukaansa tässä maailmassa meillä on lupa haluta melkein mitä vain. ”Oma riittämättömyys maailmaa kohtaan on voimakkaampi nykyään kuin esimerkiksi 50 vuotta sitten”, hän jatkoi.
Ensimmäiseksi kysyin puhutaanko nyt parisuhdevertailusta, eli kenellä on komeampi omakotitalo ja kenen pihassa on kiiltävin Audi. ”Ei, vaan ihan siitä perussuhteesta” tuumasi hän. Seurustelu oli kuulunut vakiopuheenaiheisiimme jo vuosikymmenen ajan, mutta tämä tuli esille ensimmäistä kertaa.
”Maailma tarjoaa koko ajan kaikkea. On ihan normaalia erota ja omistaa parikin uusioperhettä. Siinä sivussa pitäisi kaiken olla kasassa ja olla vielä itse perinteinen tai paremminkin samaan aikaan: tavallinen, erilainen, moderni, kekseliäs, innovatiivinen, perheenjäsen, äiti, isä, työntekijä, esimies, urheilija….” hän luetteli. Pitäisikö sinkkujen kiittää sittenkin onnentähtiään?
Erään teorian mukaan jatkuva valinnanvapaus on saanut meidät hieman sekaisin. Näemme kauheasti vaivaa päästäksemme siihen tilanteeseen, että saamme seurustelukumppanin. Sen jälkeen vasta pitääkin näyttää siltä, että mennään eteenpäin onnellisesti, johdonmukaisesti ja ennakkoluulottomasti. Ennen oli todennäköistä, että seurustelu toisi mukanaan hieman parisuhdevatsaa ja leppoisampaa elämänmallia. Kysyttiin leikkisästi, onko joku nyrkin ja hellan välissä tai sitä, kumpi hallitsee kaukosäädintä.
Seurustelu: ”Kai ne säärikarvat pitää sittenkin ajaa”
Ystävättäreni läväyttää eteeni naistenlehden. Sen sivuilla kerrotaan puolijulkkiksista, jotka kokevat tärkeäksi laihduttaa XS-kokoon, koska se on terveellistä. He käyvät säännöllisesti huollattamassa kasvot, hiukset, vartalonsa ja sisustavat samalla raikkailla väreillä ja trendityynyillä kotiaan, koska se on sitä mitä halutaan näyttää ulospäin: ”Tällaista siistiä ja raikasta meillä on joka päivä!” . Ystäväni sulkee lehden. ”Yritä siinä sitten kilpailla kaiken kanssa”, hän huokaisee. Jokainen pienten lasten äiti varmasti tietää, että kämppä ei kauhean usein kiillä kuin Ikean mainos. Seurustelu ei siis anna aihetta huokaista. ”Kai ne säärikarvat pitää sittenkin ajaa”, jatkaa ystäväni.
”Tulee olla selviytyjä, auttaa muita, olla yhteisöllinen ja ei-yhteisöllinen, lapsilla tarvitsee olla useita harrastuksia ja niiden kuskaamisesta tulevaa vaivaa täytyy aina jaksaa stressata ja mainostaa”, jatkaa ystäväni manaustaan. Seurustelu alkaa kuullostamaan painekattilalta. Mediassa on esitetty, että työelämässä ja siviilielämässä on parasta olla menestyjä, jos itseään on arvostaminen.
Seurustelu ja avarakatseisuus
Seurustelu nähdään onnellisena tapahtumana, joka yleensä johtaa häihin ja pienokaisten ristiäisiin. Kuitenkin avoparina eläminen on aivan normaalia ja tuntuu toisinaan tungettelevalta, jos sukulaiset kyselevät koko ajan koska tanssitaan Akselin ja Elinan häävalssia. Ehkäpä häitä ei järjestetä taloudellisista syistä? Hienotunteisuus on keskustelusta poissa, kun kysytään julkisesti mikä on syynä siihen ettei jälkikasvua tule. Syy on todennäköisesti arka aihe muutenkin. Ja jos yksinkertaisesti ei haluta lapsia, sitäkin pidetään itsekkäänä tai outona ratkaisuna. ”Ehkä ihmisten pitäisi luottaa ystäviinsä ihmisinä”, sanoi ystäväni.
Koska meillä on toisinaan murheellisia uutisotsikoita, pitäisikö meidän tarkistaa odotuksemme ja oletuksemme parisuhde-elämästämme? Seurustelu on osa ihmissuhdetaitoja. Puuttuuko meiltä niitä? Pitäisikö seurustelukumppaneiden puhua enemmän keskenään elämänarvoistaan, eroistaan, yhtäläisyyksistään, taloudesta, tunteistaan, vaivoistaan, odotuksistaan ja ylipäätään olla avoimempia? Tiedämmekö, mitä seurustelukumppani ajattelee suhteestamme?
Yleisiä parisuhdetta rasittavia kysymyksiä ovat esimerkiksi pohdinta, jatkuuko parisuhde vai eikö se ole vakaalla pohjalla. Tai pitääkö kumppanini minusta vai ei, olenko parisuhteestani huolimatta itsenäinen, onko minulla turvallinen parisuhde, jossa molemmilla osapuolilla on samat tavoitteet? ELIITTIKUMPPANIn yhteistyöpsykologi Wiebke Neberichin mukaan esimerkiksi hylkäämisen pelko uhkaa itsetuntoamme niin paljon, että se saa meidät pohtimaan liikaa mahdolliseen hylkäämiseen liittyviä syitä. Unohdamme kokonaan itsemme ja omat toiveemme.
Miten saada seurustelu sujumaan?
Psychologies-sivuston mukaan on olemassa seitsemän tärkeää ihmissuhdetaitoa, jonka avulla seurustelu saa hyvät edellytykset menestyä.
1. Kommunikointi. Tulee tietää miten kuunnella, kuinka kertoa ajatuksistaan ja tunteistaan rehellisesti, kritisoimatta liikaa ja samalla rohkaista kumppania kertomaan omista näkemyksistään.
2. Konfliktitilanteiden ratkaiseminen. Riitatilanteiden ratkaisemiseksi on syytä osata pysyä asiassa ja hetkessä, sekä olla valmis antamaan tai pyytämään anteeksi, sekä tietää milloin on parasta rauhoittaa ja tauottaa tilanne.
3. Kumppanin tuntemus. Tutustumisen jälkeen on hyvä näyttää, että tunnet kumppanisi – tiedät, mikä on hänen lempiruokansa, mistä musiikista hän pitää jne. Kumppanin tuntemus antaa pohjan sille, miten parhaiten hänet huomioit.
4. Elämän taidot. Keskusteletteko koskaan siitä, mitä tekisitte tietyissä kriisitilanteissa? Liikutteko yhdessä ja pidättekö huolta terveydestänne? Tutkimukset osoittavat, että ihmiset haluavat yleensä jonkinlaista turvallisuuden tunnetta pitkäaikaisissa parisuhteissa. Yleisesti halutaan myös, että kumppani pitää hyvää huolta itsestään.
5. Itsensä hallinta ja tunteminen. Ihmiset, jotka tuntevat ja hallitsevat itsensä hyvin yleensä tietävät tarkalleen, mitkä ovat heidän vahvuutensa ja heikkoutensa, sekä toki parantamistakin vaativat ominaisuutensa. He tietävät, kuinka selvitä vaikeista hetkistä ja työskentelevät kovasti saavuttaakseen haluamansa tavoitteet.
6. Seksi ja romantiikka. Ihmiset, joilla on hyvät taidot tällä osa-alueella pitävät tärkeänä, kuinka he parhaiten miellyttävät kumppaniaan ja haluavat pysyä viehättävänä kumppaniaan varten.
7. Stressin hallinta. Tiedätkö, kuinka käyttää hengitystekniikoita, meditaatiota tai mielikuvaharjoittelua lieventämään stressiä? Jos pystyt hallitsemaan stressiä, olet myös parempi rakastamaan ja tukemaan kumppaniasi.1
Koska Sinä olet viimeksi pysähtynyt pohtimaan, minkälaiset taidot Sinulla on, jotta seurustelu jatkuisi mahdollisimman onnellisesti?
Onko sinulla kysyttävää? Ota yhteyttä osoitteeseen [email protected]
Lähteet
1 Psychologies.co.uk https://psychologies.co.uk/love/the-seven-essential-relationship-skills.html