4 yleisintä syytä eroon – miksi ihmiset eroavat?

Miksi erotaan?

Avioliitto tai rakkaudentäyteinen parisuhde on yksi elämän suurista iloista ja saavutuksista. Silti noin puolet avioliitoista, ja ties kuinka moni pitkistä parisuhteista, päättyy eroon. Lisäksi on vielä suhteet, joissa roikutaan väkisin vaikka kuinka ahdistaa. Totuushan on, että toimiva parisuhde vaatii molempien osapuolten työpanosta, epäitsekkyyttä sekä halua muuttua ja kasvaa ihmisenä läpi elämän.

Vahva parisuhde voi kestää suhteen ylä- ja alamäet, mutta jotkut teot ja pitkään jatkuneet tavat voivat aiheuttaa peruuttamatonta tuhoa parisuhteelle ja jopa lopullisen eron. Filosofian tohtori, Psychologytoday.comin kolumnisti, Melanie Greenberg kävi artikkelissaan läpi yleisimpiä syitä pariskuntien eroon.

Puolison itsekkyys ja narsismi

Puolison itsekkyys tai pahimmassa tapauksessa narsistinen luonne on yksi todennäköinen syy parisuhteen päättymiseen. Narsistisen kumppanin empatianpuute ja manipuloiva käytös omien etujen tavoittelussa on henkisesti äärimmäisen kuluttavaa.

Itsekkyys ilmenee yleensä siten, ettei parisuhteen toinen osapuoli ota toista riittävästi huomioon tehtäessä tärkeitä päätöksiä. Kyseessä voi olla myös arkipäiväiset asiat, kuten oman osuuden hoitaminen lasten- tai kodinhoidosta. Mikäli jompikumpi, sinä tai kumppanisi, ei osallistu kodin askareisiin, on se osoitus kunnioituksen puutteesta toista kohtaan, joka ajan myötä aiheuttaa hallaa suhteelle.

Parisuhteessa pitäisi pystyä asettumaan kumppanin asemaan ja ajattelemaan miltä oma käytös toisesta tuntuu.

Lue myös: Miten selvitä erosta?

”Miksi parisuhde ei toimi?” – Priorisoinnin puute

Kun saadaan lapsia, parisuhde saattaa herkästi jäädä sivurooliin kaiken arjen tohinan keskellä. Parisuhteen ja intiimin yhdessäolon ylläpitoon tulisi panostaa erityisen paljon huolimatta siitä, että aikataulu on jo täynnä työntekoa ja lastenhoitoa. Kun arki on yhtä suorittamista, parisuhteen osapuolet ajautuvat kenties elämään ihan omaa elämäänsä eikä yhteisistä haaveista ja suunnitelmista enää edes keskustella. Rakkaussuhteen muuttuminen ”kämppäkaverisuhteeksi” on yksi syy hiljalleen orastavaan parisuhdekriisiin ja lopulta eroon.

Mikäli parisuhteesi on ajautunut tällaiseen tilaan, niin nyt on aika toimia. Suunnitelkaa ja järjestäkää aikaa vain teille kahdelle!

Vihanhallinnan puute

Riitely ja hallitut avautumiset kuuluvat moneen terveeseen parisuhteeseen. Sen sijaan raivoisa ja henkilökohtaisuuksiin menevä huutaminen voi olla vahingollista kumppania ja parisuhdetta kohtaan.

Stressaava työ, lastenhoito, pakkaseen jäätynyt auto, asuntovelat ja laskujen hoitaminen ajallaan ovat omiaan virittelemään kroonista stressiä, joka saattaa aiheuttaa vihan purkamista siihen läheisimpään ihmiseen. Valitettavasti sitä rakkainta ihmistä on usein kaikista helpointa satuttaa henkisesti.

Viikonlopun alkaessa ja väkijuomapullonkorkin auettua riski raivonpurkauksiin vain kasvaa. Alkoholia nauttineena ei siis kannata ottaa isoja puheenaiheita esille, etteivät riidat lähde ihan täysin lapasesta.

Uskottomuus yleisin syy eroon

Luottamus ja uskollisuus ovat terveen parisuhteen perusta. Jos luottamuksen kerran rikkoo, saattaa parisuhde sen kestää, mutta eihän se palasista yhteen liimattu vaasikaan tule ikinä uuden veroiseksi.

Lue myös: Voiko pettämistä antaa anteeksi?

Erinäisten kyselyjen mukaan jopa 30-40 % suomalaisista on joskus pettänyt seurustelukumppaniaan, joten ei ole yllätys, että uskottomuus on yksi listaamistamme syistä pariskuntien eroon. Parisuhteen ulkopuolisen seksisuhteen lisäksi myös syvä henkinen yhteys esimerkiksi entisen kumppanin tai jonkun muun suhteen ulkopuolisen henkilön kanssa koetaan usein pettämiseen rinnastettavana asiana.

ELIITTIKUMPPANIssa on yli 100.000 suomalaista tositarkoituksella seuraa etsivää sinkkua. Rekisteröidy nyt – ja löydä uusi rakkaus!

Rekisteröidy ilmaiseksi

Lähteet

https://www.psychologytoday.com/blog/the-mindful-self-express/201503/the-top-4-reasons-relationships-fail

Tietoa kirjoittajasta: arivuole

Ari vastaa ELIITTIKUMPPANIn toimituksesta.

Katso lisää artikkeleita arivuole