Lähes kaikkihan etsivät seuraa tänä päivänä netissä. Listasimme viisi hyvää syytä valita meidät kumppanin hakuun!
Ihmiskehossa tapahtuu kaikenlaista poikkeavaa kun ihminen on ihastunut tai jopa rakastunut – sydän ottaa ylikierroksia, punastumista jne. Ihastumisen merkit ja signaalit ovat joskus selkeitä, joskus ristiriitaisempia.
Mistä tietää, että mies on kiinnostunut? Tai mistä tietää onko nainen kiinnostunut? Rohkeampi persoona varmastikin kysyy asiaa suoraan, mutta analysoidaanpa asiaa hieman tarkemmin. Nyt pohdimme asioita, jotka mahdollisesti paljastavat ihastuneen miehen ja naisen.
Erään teorian mukaan ruumiinkielestä tulkittavat merkit siitä, että on ihastunut tulevat niinkin kaukaa kuin luolamiesajoilta. Perusaatteena oli viestittää toiselle, että on avoin, vaaraton, kiinnostunut, lähestyttävä ja hedelmällinen. Luolissa saattoi tosin olla hieman suoraviivaisemmat parinmuodostusrituaalit kuin tämän päivän ihmisellä, joten käsitellään asiaa vain nykyihmisen kannalta. Listasimme siis kuusi mahdollista kiinnostuksen ja ihastumisen merkkiä.
Lue myös: 7 asiaa – näistä mies pitää naisessa
1. Hymy kertoo onko hän kiinnostunut
Mikäli hymyjä vaihdetaan arjen tohinassa kohteliaan amerikkalaistyylisesti ”suu hymyilee, mutta silmät ei” -virnistyksin, siitä ei kannata vielä vetää mitään johtopäätöksiä. Sen sijaan, mikäli hymy ja katsekontakti syntyy välillenne useamman sekunnin ajaksi, on se todennäköisesti merkki siitä, että mies tai nainen näkee sinussa jotain mielenkiintoista ja viehättävää. (Mikäli kaipaat vinkkejä flirttailuun, lue tämä oppaamme!)
2. Ihastunut mies ei saa silmiään irti sinusta
Kuten kirjailija-radiojuontaja Dennis Prager asian kärjistää: miehet toimivat visuaalisesti, naiset tunnepohjalta. Mikäli mies ei saa katsettaan irti sinusta, on se yleensä yksinkertaisesti merkki siitä, että sinun viehätysvoimasi kiinnostaa häntä.
Naisella katse voi puolestaan olla hieman harkitumpaa ja jos kevyt vitsailu sallitaan, naiset saattavat tunnetusti lähettää hieman ristiriitaisempia ja monitasoisempia signaaleja. Joten, miehille vinkiksi: älä luota pelkkään katseeseen tai sen puutteeseen vaan tarkkaile myös muita tämän artikkelin vinkkejä.
Lue myös: Näin onnistut työpaikkaromanssissa
3. Kosketus paljastaa mikäli nainen on kiinnostunut?
Perisuomalaiseen kulttuuriin ei vieraiden koskettelu juuri kuulu, mutta naisilta tämä taito yleensä onnistuu luontevammin. Mikäli olet mies ja pähkäilet onko nainen kiinnostunut, tarkkaile mikäli hän koskettaa sinua ohi mennen, kun olette kanssakäymisessä keskenänne. Mikäli suomalainen todella koskettaa toistaan, on se todennäköisesti merkki siitä, että hän tuntee olonsa mukavaksi seurassasi!
4. Puhuminen ja kuuntelu
Kun keskustelette isossa ryhmässä, kuunteleeko ihastuksesi kohde erityisen tarkasti mitä juuri sinulla on sanottavaa ja reagoiko hän siihen? Tuleeko hän kenties työpaikalla juttusille pienenkin syyn takia – kenties hän vain haki tekosyytä päästäkseen seuraasi? Huomaat kyllä, mikäli hän puhuu sinun kanssasi eri sävyllä kuin muiden ihmisten kanssa.
Lue myös: 6 vinkkiä naisen iskemiseen!
5. Ihastuksen esittely perheelle ja ystäville
Olet kenties siinä tutustumisvaiheessa, jossa olette jo tapailleet. Mistä sitten tietää onko mies tai nainen kiinnostunut vakavammasta parisuhteesta? Oikeasti ihastunut mies tai nainen ei todennäköisesti epäröi esitellä sinua ystävilleen tai perheenjäsenilleen, mutta mikäli hän ”piilottelee” sinua, voi se olla merkki siitä, että hän ei ole valmis vakavampaan suhteeseen.
6. Hänellä on aikaa sinulle
Miten hän reagoi, kun kysyt hänen viikonloppusuunnitelmistaan? Tuleeko sieltä joustava vastaus, joka saattaisi mahdollistaa treffien sopimisen vai onko hänen aikataulunsa aina täynnä ohjelmaa? Ainaisen kiireellisen aikataulun mainitseminen saattaa olla merkki siitä, että hän ei ole halukas viettämään kahdenkeskistä aikaa kanssasi.
Hälytyskellojen pitäisi myös soida, mikäli hän on kiinnostunut treffiseurastasi, mutta treffipyynnöt saapuvat tekstiviestitse vain ja ainoastaan varhain sunnuntaiaamuöisin baarien sulkeuduttua. Arvasit oikein – hän ei välttämättä ole kiinnostunut sinusta tositarkoituksella. Mikäli hän on oikeasti kiinnostunut sinusta, aikaa kyllä löytyy myös muina, arkisempina ajankohtina!
Ihastumisen merkit ovat siis monimuotoisia. Mitään näistäkään vinkeistä on turha lähteä pitämään yhtenä totuutena. Hakeudu yksinkertaisesti usein ihastuksesi seuraan ja juttusille ja jos ne kuuluisat kemiat kohtaavat, juttu kyllä lähtee luistamaan ja ne ensimmäiset treffit järjestyvät kuin itsestään. ELIITTIKUMPPANIn toimitus toivottaa sinulle onnea ihastuksesi valloittamiseen!
Ajatuksia? Laita kommenttia alapuolelle tai sähköpostia osoitteeseen [email protected]